Ultra Trail de Mont-Blanc -ennakko

Reilu kolme vuorokautta jäljellä, ennen Ultra Trail de Mont-Blancin – tuttavallisemmin UTMB:n – starttia perjantai-iltana. Se on tähän astisista kilpailuista vaativin, 170 km ja +10 000 m Mont-Blancin ympäri, ja myös suurin ja arvostetuin.

Jostain syystä en ole jännittänyt kilpailua kovin paljoa. Ehkä enemmänkin vain keskittynyt. Jännittämisenkin aika voi vielä tulla, ehkä keskiviikkona ja torstaina, mutta tällä hetkellä tuntuu, että jännittäminen ei auta. Vaikka kunto olisi katastrofaalisen huono, enää sille ei voi tehdä mitään. Nyt on vain mentävä sillä mitä on.

Toisaalta, tässä vaiheessa startteja alkaa olla jo sen verran alla, että suurin pirtein tietää miten kaikki lähtee etenemään. Alun kiire ja adrenaliini tasaantuvat rauhalliseksi etenemiseksi, jota rytmittävät eri mittaiset nousut ja laskut, huoltopisteet ja energiageelit. Jossain vaiheessa laskeutuu yö, jossain vaiheessa voi katsella vuorelta laakson valoja sekä auringonnousua. Hiljalleen jalat alkavat olla yhä väsyneemmät, kunnes lopulta joutuu neuvottelemaan itsensä kanssa siitä, kuinka paljon kipua ja epämukavuutta on valmis sietämään. Kysymys on enemmän siitä, missä vaiheessa kilpailua kaikki tulee tapahtumaan kuin siitä, tapahtuuko sitä. Sitten tullaan maaliin.

Samaan aikaan UTMB:n startti – ja vielä enemmän maali – eivät voi olla mitään muuta kuin käsittämättömän huimia. Vaikka kuinka tietää mitä tulee tapahtumaan, se ei tyhjennä viiden vuoden kuluessa hiljalleen syntynyttä tunnelatausta. Suurin pirtein loppuvuodesta 2011 UTMB on välkkynyt hiljalleen realisoituvana tavoitteena. Siinä ehtii moneen kertaan nähdä itsensä maaliportin alla.

Kisastrategia tulee olemaan yksinkertainen: etene kevyesti Champex-Laciin asti 124 km kohdalle. Jos sen jälkeen vielä tekee mieli kiristää, sitten sen voi tehdä. Tarkoituksella en ole laskenut mahdollisia väliaikoja tai katsonut aiempien vuosien tuloksia. Sen sijaan Courmayeur reitin puolessa välissä saa toimia tarkistuspisteenä. Kun on päässyt sinne, voi suurin pirtein arvioida loppuaikaa.

Totta kai, olen kyllä arvioinut millaiseen aikaan suurin pirtein voisi olla mahdollisuuksia. Kohtuullisen hyvään, luulisin. Mutta luulen, että kun sekä reitti että matka ovat uusia ja kohtuullisen pitkiä, paras tulos syntyy pyrkimällä mahdollisimman tasaiseen suoritukseen, ei pyrkimällä saavuttamaan tietyt väliajat.

Ensimmäinen tavoite on päästä maaliin, silloinkin jos kroppa pettää.

Tämän hetken tietojen mukaan Chamonixiin on luvattu perjantaiksi ja lauantaiksi reipasta 30 asteen hellettä. Jos hyvin käy, perjantai-iltana yö laskeutuu sen verran nopeasti, että helteestä ei juuri ole haittaa. Lauantaina helle sen sijaan tulee hyydyttämään, mutta on mahdotonta sanoa kuinka paljon. Muutama edeltävä päivä Pariisissa, jonne on luvattu vielä kovempaa hellettä, ehtivät toivottavasti viedä pahimman terän lämmöstä pois, mutta saa nähdä.

Well, urheilujuhlan etenemistä voi seurata tämän linkin takaa, hakemalla kisanumerolla 1148. Kaikkein sitkeimmille pitäisi löytyä myös maalikamera, koska kaikki odottavat, että 100 mailin kisa ratkeaa loppusprintissä rinnan mitalla

Advertisement

Vuosi 2015

Juoksentelujen osalta vuosi 2015 oli vähintäänkin kaksijakoinen. Tältä se näytti kokonaisuutena.

Vuoden ensimmäinen puolisko meni harjoittelun osalta oikein mallikkaasti. Tammikuusta toukokuun loppuun kilometrejä tuli yhteensä 2148. Helmikuun Aktiassa tuli uusi 10 km ennätys (38.24) ja maaliskuun lopussa Roomassa uusi maratonennätys (2:57). Tosin maraton jäi kaivelemaan hampaankoloon. Olosuhteet eivät olleet erityisen hyvät, eikä juoksukaan. Etukäteen 2:55 alituksen piti olla ihan hyppysissä. Mutta maraton on kuningasmatka ehkä juuri sen takia, että suunnitelmia ja toteutusta ei ole aivan helppoa saada osumaan yksiin.

Rooman jälkeen oli tarkoitus keskittyä elokuun lopussa odottavaan UTMB:hen ja kunto näytti paremmalta kuin koskaan. Kevään myötä aloin juosta taas enemmän poluilla ja samalla myös siellä vauhdit paranivat. Kesän osalta suunnitelma oli yksinkertainen: kesäkuussa rinkkavaellus Lapissa (joka on muuten erinomainen tapa kehittää jalkoihin voimaa), heinäkuussa pari viikkoa Alpeilla lajinomaista treeniä ja sitten elokuussa itse kilpailu.

Toteutus jäikin sitten aika heikoksi. Tarkalleen kesäkuun 1. päivä alkoi sairastelu, joka eri muodoissaan jatkui seuraavat kuukaudet. Yksityiskohdista ei sen enempää, kun niistä on tullut aikaisemmin jo kirjoitettua. Käytännössä tavoitteellisesta treenaamisesta, tai juoksemisesta ylipäänsä, ei kesäkuun alun jälkeen tullut oikein mitään. Aika pitkään haikailin, jos UTMB:lle olisi voinut lähteä edes pinnistelemään lävitse, mutta lopulta siinäkään ei ollut järkeä.

Heikoimmillaan kunto taisi olla syyskuun loppupuolella. Keuhkoputki alkoi olla niin täynnä limaa, että se alkoi haitata jo normaalia elämääkin.

Lokakuun alussa sain vihdoin oikean diagnoosin sekä sopivan lääkityksen. Samalla pystyi aloittamaan jälleen säännöllisen liikunnan. Alkuun tosin hyvin kevyesti. Joulukuun toisella viikolla puolestaan tuli lääkäriltä lupa palata normaaliin harjoitteluun. Nyt on neljäs viikko menossa normaalilla rytmityksellä. Tosin määrien puolesta ei olla vielä normaalilla tasolla ja aamulenkit sekä jooga puuttuvat vielä ohjelmasta.

Käytännössä kunto on kehittynyt seuraavasti:
26.9 (ennen lääkityksen aloittamista):
8,07 km / keskivauhti 6.20 min/km / keskisyke 139
26.10 (ensimmäinen viikko kun sai liikkua 1 h päivässä):
9,70 km / keskivauhti 5.57 min/km / keskisyke 142
25.11 (edellisellä viikolla ensimmäinen vk-lenkki):
12,04 km / keskivauhti 5.35 min/km / keskisyke 142
18.12
10,23 km / keskivauhti 5.05 min/km / keskisyke 140

Vauhdin parantuessa myös määrät ovat hiljalleen nousseet. Marraskuun alussa osa liikunnasta täytyi vielä tehdä pyöräillen, joulukuun juoksukilometrejä tuli yhteensä 362.

Kunnon tarkka arviointi tällä hetkellä on vähän vaikeaa, mutta parin vetoharjoituksen perusteella kymppi voisi ehkä mennä 39.30-40 minuutin välille. Suurimmat puutteet ovat kestävyydessä. Yli 25 km lenkkejä olen juossut viimeksi toukokuussa. Tosin nyt pitkät lenkit voisi vihdoin ottaa taas ohjelmaan; joulukuussa pisimmät lenkit ovat hiljalleen kehittyivät kohti 25 kilometriä.

Yhteensä vuonna 2015 tuli
– 3098 juoksukilometriä (vrt. 4185 km vuonna 2014)
– 720 pyöräilykilometriä (elokuusta marraskuuhun)
– 21 h 30 min joogaa (tammikuusta toukokuuhun)
– Kaikkinensa 387 h liikuntaa (vrt. 500 h vuonna 2014)

Siihen nähden kuinka heikkoa tekeminen on ollut vuoden toisella puoliskolla, tilastot voisivat olla heikommatkin. Olen vähän yllättynytkin siitä, että toisella puoliskolla kertyi kuitenkin vajaa 1000 juoksunkaltaista kilometriä.

Ei voi kuin toivoa, että vuonna 2016 kaikki menisi vaihteeksi kohdalleen juoksemisen kanssa.

 

Vaellusta ja juoksua

Tämän kesän kokeilu oli yhdistää vaeltaminen sekä juokseminen. Nyt kun kesän vaellukset on tehty, voi miettiä toimiko yhdistelmä.

 

Perinteinen tapa juoksuvaellukselle on vaeltaa juosten. Tähän liittyy yleensä pyrkimys niin minimalistiseen varustukseen, että sen kanssa voi juosta. Itse lähdin hakemaan toista mallia. Rinkan kanssa normaali vaellusvarustus ja vaeltamisen päälle vielä juoksulenkki tuntuman ja olosuhteiden mukaan. Tavoitteena oli päästä kiertämään tuntureita laajemmin kuin mitä rinkkavaellus mahdollistaa ja toisaalta kävely sekä juokseminen hiukan tasapainottaisivat toisiaan.

Käytännön toteutusta hain kahdella vaelluksella: ensin Hetta-Pallas -reitillä ja sen jälkeen Muotkatunturien erämaassa. Peruskaava oli ensin hoitaa päivän vaellusosuus ja sen jälkeen lähteä vielä mahdollisuuksien mukaan juoksemaan. Päivämatkat puolestaan oli mietitty niin, että niiltä jäi vielä voimia juoksemiselle.

Ajatus oli hyvä, mutta toteutusta täytyy ehkä vielä vähän miettiä. Jälkikäteen ajatellen paremmin voisi toimia malli, jossa vaellus- ja juoksupäivät vuorottelevat keskenään. Tällöin voisi sekä vaeltaen tehdä pidempiä päivämatkoja, että myös juoksulenkit voivat olla pidempiä.

Jotain opittua:
– Vaelluksen ajankohta kannattaa miettiä tarkkaan. Jos sää on kylmä ja märkä, se ei enää houkuttele lähtemään juoksemaan kävelemisen päälle. Tämä korostuu varsinkin silloin, jos on majoittuneena telttaan, eikä päääse tupaan lämmittelemään ja kuivattelemaan lenkin päälle.
– Jos vain mahdollista, autio- ja varaustupia kannattaa hyödyntää, juurikin ym. syystä. Teltan kanssa homma toimii niin kauan, kun on kohtuullisen lämmintä ja kuivaa.
– Päivämatkoja suunnitellessa kannattaa miettiä myös juoksulenkkien reittejä ja pituuksia. Samalla voi miettiä majoittumispaikat niin, että niistä pääsee hyvin juoksemaan, voi ottaa huomioon ympäröivän polkuverkoston ja vielä pysyy paremmin kärryillä kokonaisrasituksesta.

Itse jätin juoksulenkkien etukäteissuunnittelun turhan vähälle, mikä näkyi siinä, että juokseminen jäi vähän hahmottomaksi palloiluksi. Enemmän olisi saanut irti sekä juoksemisesta että paikoista, jos olisi etukäteen miettinyt minne haluaa lähteä vielä juoksemaan. Etukäteen en myöskään osannut ajatella miten sään vaihtelut vaikuttavat vaeltaessa juoksemiseen enemmän kuin juoksemiseen normaalisti. Toki kysymys on myös omasta mukavuusalueesta. Nyt sää ei oikein suosinut Muotkan vaelluksen loppupuolella ja aivan ensimmäiseksi se näkyi juoksulenkeissä (+7 astetta, tuuli ja sade ei juuri houkuttele juoksemaan tunturiin, kun muutenkin on koleaa).  Elokuun puoliväli alkaa tässä mielessä jo olemaan ehkä vähän turhan myöhäinen aika tällaisille retkille Lapissa, vaikka pelkälle vaeltamiselle aika on toki vielä hyvä.

Vaeltamisen ja juoksemisen hieno puoli on puolestaan siinä, että varsinkin avotunturissa on uskomattoman hienoa juosta. Esimerkiksi Muotkatuntureille ei juuri muuten ole mahdollisuutta lähteä juoksemaan, kuin vaellusvarusteiden kanssa. Parhaimmillaan tämä voisi olla optimaalinen tapa tutkia laajojakin tunturialueita. Jos ensi vuonna lähden kokeilemaan jotain vastaavaa, varmaan joko erottelen selkeämmin juoksu- ja vaelluspäivät toisistaan tai sitten juoksulenkit saavat jäädä vain lisämausteeksi ja painotus on enemmän vaeltamisessa. Sen verran kutkuttava kokemus kuitenkin oli, että ihan kokonaan en taida enää jättää juoksukenkiä pois vaelluksilta.

Valmistautuminen Madeiralle – varusteet

Mitä on repussa kun liikkeellä pitäisi olla parhaassakin tapauksessa ehkä 18 tuntia ja lämpötila todennäköisesti vaihtelee nollan ja +20 välillä?

Lopulta sitä pärjää aika yksinkertaisilla varusteilla. Toki tavaraa on massiivinen määrä verrattuna vaikkapa katumaratoniin. Silti varusteet tiivistyvät muutaman otsikon alle: EA-varusteet, energiaa, takki ja lamppu.

Kisan pakolliset varusteet ovat:

• Reppu tai vastaava
• Vähintään 1 l kapasiteetti kantaa juomista
• Avaruuslakana
• Ensiside
• Vettä pitävä takki
• Puhelin
• Energiaa
• Pilli (kuuluu usein reppuun)
• Kuppi tai muki
• Kaksi otsalamppua sekä varaparistot
• Vilkkuvalo repun taakse

Kriittinen osa varusteista on reppu. Sen pitäisi istua hyvin, olla sopivan kokoinen (liian iso ja liian pieni ovat kummatkin huonoja) ja lisäksi varusteiden pitäisi olla nopeasti käsillä. Viime vuosina varsinaiset reput ovat väistyneet ja yhä useampi on siirtynyt käyttämään jonkunlaista liivityyppistä ratkaisua. Olen kulkenut massan mukana ja koristanut selkäni Ultimate Directionin Scott Jurek -mallisella liivillä, tuttujen kesken jurekilla:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jos jotain voisi jurekkiin toivoa, edessä saisi olla paremmin taskuja joihin saa geelejä ynnä muuta pikkusälää. Kovien pullojen sijaan tykkään myös enemmän pienistä juomapusseista. Ne eivät hölsky ja tuntuvat rintakehää vasten pulloja miellyttävämmiltä. Kun kaikkea ei voi saada, jurekki on hyvä kakkonen.

Pakollisten varusteiden lisäksi tarvitaan oikeastaan vain:

• Sykemittari/GPS (Garmin Forerunner 310XT)
• Sauvat (Black Diamond Ultra Distance)
• Urheiluteippiä ja kynsisakset (hiertymien varalta)

Vaatetuksen osalta lähtökohtana ovat shortsit ja t-paita, molemmat tietenkin teknisiä. Lisäksi reisissä ja pohkeissa on kompressiolahkeet siinä toivossa, että ne tukisivat väsyneitä jalkoja. Lahkeet auttavat myös yöllä pitämään jalat lämpiminä. Yöllä käsissä ovat irtohihat, joilla on takkia helpompaa säädellä lämpötilaa. Ajatuksena on, että takki pysyy repussa ellei sitä välttämättä tarvita. Takkina on ultrakevyt Patagonia Houdini, joka paitsi pakkautuu noin kämmenen kokoiseen tilaan, painaa myös vain 113 grammaa.

Varmuuden vuoksi mukaan matkalaukkuun lähtevät myös pitkät trikoot sekä toinen juoksutakki, mutta ellei kisaan luvata jatkuvaa sadetta, ne jäävät laukkuun.

Reitin puoleen väliin, Nunnien laaksoon, on mahdollista jättää drop bag, jonne voi laittaa varusteita odottamaan. Sinne tulevat:

• Lippis (yöllä päässä on buff)
• Aurinkolasit
• Aurinkorasvaa
• Lisää geelejä / energiaa
• Pieni akku sykemittarin lataamista varten
• Toinen takki (jos on luvattu paljon sadetta)

Kenkien osalta en ole vielä tehnyt lopullista päätöstä. Vaihtoehtoina ovat Salomon Sense Ultra tai Inov-8:n Trailroc 255. Salomoneissa on hiukan parempi tuntuma ja ne ovat poluilla vakaammat, mutta Trailrocit ovat puolestaan paremmin vaimennetut ja ne palvelivat viime vuonna Madeiralla hyvin.

Loppujen lopuksi tarpeellisia varusteita on aika vähän. Kisassa elämästä tulee yksinkertaista. Tarvitsee vain edetä mahdollisimman nopeasti sekä syödä ja juoda.