L’Echappée Belle

L’Echappée Belle kulkee Grenoblen vieressä olevan Belledonnen massiivin päästä päähän, yhteensä 144 km / +11 000 nousumetriä. Reitti seurailee suureksi osaksi vaellusreitti GR 738:ia. Kisalla on maine erittäin haastavana ja hitaana. Jotain kertoo se, että reittiennätys on reilu 27 tuntia: 5,3 km/h.

Kuulin ensimmäisen kerran kisasta vuonna 2015, kun olin kesällä Grenoblessa. Sattumalta päädyin juoksemaan pätkän kisareittiä Chamroussesta Refuge de la Pralle, jossa oli kisan julisteita.

Järjestäjät ovat tehneet reitistä erinomaisen roadbookin, missä reitin eri osioiden vaativuus on luokiteltu yksityiskohtaisesti. Sen pohjalta ensimmäiset  reilu 20 km reitistä ovat lämmittelyä: noustaan helppoa polkua ylös. Tämän jälkeen alkaa kisan vaativin osio, noin 40 km, joka on kokonaan luokiteltu vaikeaksi tai erittäin vaikeaksi ja kulkee yli 2000 metrissä. Tämän jälkeen laskeudutaan alemmas, mutta reitti on edelleen luokiteltu vaikeaksi tai erittäin vaikeaksi reilun 90 km tietämille asti. Tämän jälkeen on muutamia helpompia kilometrejä, viimeiset tekniset osiot seuraavat ja 116 km eteenpäin loppumatka on luokiteltu helpoksi poluksi.

Reittien vaativuutta helposti hehkutetaan kisoissa vähän liikaa. Etukäteen en tiennyt mitä järjestäjät tarkkaan ottaen tarkoittavat vaikealla tai erittäin vaikealla polulla. Reittikuvaus, nousumetrien runsaus ja hitaat voittoajat kertoivat kuitenkin kaikki siitä, että helppoa kisaa ei olisi luvassa.

Oma valmistautuminen kisaan meni kesän mittaan pitkälle suunnitelmien mukaan. Niin pitkälle kuin ultrajuoksuun voi valmistautua, kaikki tuntui olevan kohdallaan. Etukäteen mietin paljon sitä, millä asenteella lähden etenemään. Päädyin siihen, että menen varovasti ja pyrin säästämään voimia mahdollisimman pitkälle. Vauhti saa olla mitä on, en stressaisi vaikka eteneminen olisi hidasta. Se olisi odotettavissa jossain pisteessä.

Näin jälkikäteen ajatellen suunnitelma oli täysin oikea. Kroppa ja varusteet toimivat myös kisan aikana kuten pitääkin. Pieniä ongelmia oli, mutta ei mitään mistä ei olisi selvinnyt. Kehtaan myös väittää, että kisaan lähdettäessä juoksukuntoni oli parempi kuin isolla osalla osallistujia. Kisan aikana kävi kuitenkin selväksi, että Echappée Belleä ei läpäistä juoksukunnolla. Ehkä suurin merkitys on lihaskestävyydellä: miten jalat kestävät jatkuvat jyrkät nousut ja laskut, joissa rasitus kumuloituu vaikka kuinka yrittäisi ottaa kevyesti. Hyvä sijoitus EB:llä ei vaadi käytännössä lainkaan nopeutta. Vain sen, että jalat kestävät rasituksen.

Ei varmaan ole vaikea arvata mihin kisa kaatui.

0-27 km
Kisa lähti pienestä Vizillen kylästä perjantaina klo 6 aamulla. Hieman poikkeuksellisesti alussa ei ollut suurta hehkutusta, Chariots of Fire ei soinut kaiuttimissa tai yli-innokkaat juoksijat eivät sännänneet tekemään uutta 10 km ennätystä kuten yleensä. Sen sijaan järjestäjät toivottivat onnea ja (muistaakseni) kehottivat ottamaan varovasti. Ja sitten lähdettiin rauhallista juoksua kohti ensimmäistä nousua. Vähän kuin kaikki olisivat tienneet, että nyt kannattaa ottaa rauhassa.

Oma kisa lähti hyvin liikkeelle. Eteneminen tuntui helpolta ja ongelmattomalta. Tuntuma startista oli ehkä paras mitä kisassa on koskaan ollut. Sykkeet pysyttelivät myös alempana kuin mitä aiemmin kisoissa alussa on ollut. Yksinkertaisesti eteneminen vain oli helppoa.

16 km kohdalla Chamroussessa oli ensimmäinen huolto ja reilun 20 km jälkeen polku alkoi hiljalleen muuttua kivikkoisemmaksi ja vuoristoiseksi. Muutama kilometri ennen Refuge de La Prata polun täytti lammaslauma paimenineen ja koirineen, mikä oli aika sympaattista.

GH010245

Lammaslauma Refuge de la Pran lähettyvillä.

GH010243

Lampi Refuge de la Pran lähettyvillä.

Refuge de la Pralla oli jälleen huolto. Siellä kuulin, että seuraavana vuorossa ollut nousu reitin korkeimpaan pisteeseen, Croix de Belledonnelle, on tiputettu pois sumun takia.

27-47 km
Seuraava 20 km matka Refuge de La Pralta Jean Colletille ja sieltä Habert d’Aiguebellelle oli kisan haastavin osuus. Matkalla on nousua 1600 metriä ja laskua vajaa 2000 m. Kuten voi arvata, sekä nousut ja laskut olivat melkoisen jyrkkiä. Lisäksi ne olivat kivikkoisia ja louhikkoisia. Selkeästi vaikeinta maastoa, missä olen kisassa koskaan ollut.

Suurin haaste oli lopulta nousujen ja laskujen jyrkkyys. Kivikoissa voi mennä varovasti ja katsoa askeleensa, mutta jyrkät nousut ja laskut vain kuluttivat jalkoja vaikka yritti ottaa kevyesti. Eikä laskuja todellakaan tultu alas mitenkään nopeasti juosten.

GH010256

Tuolta tultiin.

GH010256-1

Ja tuonne mentiin.

Vaikka osuus oli haastava, oli se myös yksi hauskimpia. Hienoja vuorilampia, kuumaisemaa ja nimenomaan vuoria. Tosin, hauskuutta ei ihan hirveästi tullut osuudella mietittyä. Mielessäni vain nostin järjestäjille hattua, että tänne ovat tuoneet kisan. Ja nostin hattua sille, joka oli miettinyt, että tällaiseen maastoon voisi laittaa vaellusreitin.

Refuge Jean Collet löytyi hienosta paikasta pienen jyrkänteen reunalta, josta avautuivat näkymät laaksoon.

Tuntuma oli edelleen hyvä. Pari kertaa energiataso pääsi tippumaan vähän alas, mutta siitä selvisi kun söi lisää. Mietin mielessäni, että jalat tuntuvat jaksavan hyvin, kunhan vain energiaa riittää.

GH010251

47-64 km
Habert D’Aiguebelleltä oli vielä 17 km matkaa Le Pleynetiin, jossa oli ensimmäinen isompi huoltopiste. Alkuosa matkasta oli vielä muistaakseni melko teknistä. Sen jälkeen kierrettiin muutamakin hieno vuorijärvi. Lopuksi laskeuduttiin Le Pleynetiin.

GH010253

GH010250

Järvistä eteenpäin maasto oli vaihteeksi enemmän juostavaa. Muutama kilometri ennen Le Pleynetiä alkoi ensin hämärä laskeutua ja sen jälkeen alkoi satamaan aika reippaasti.

Le Pleynetissä ranskalaista surrealismia parhaimmillaan oli yhdistetty hierontapiste/disko, jossa ensin porukka lauloi täysillä Desirelessin Voyage, Voyagea ja sen jälkeen vaihdettiin Riverdanceen.

Tässä kohtaa tuntuma oli edelleen hyvä, vaikka 15 h jälkeen yleistä väsymystä alkoi jo kertyä.

64-79 km
Ajatuksena oli mennä yö aika rauhallisesti ja ilman kiirettä. Oli jo pimeää ja sade oli tehnyt polun mutaiseksi, vaikka se sinällään olikin helppoa. Ensimmäiset kilometrit menivätkin ilman ongelmia. Sen jälkeen tuli melko tiukka 1000 m nousu ja sitten 850 m alas Gleyzinin huoltoon. En ihan tarkkaan muista missä kohtaa ongelmat alkoivat. Luultavasti nousun loppuvaiheessa tai laskussa. Joka tapauksessa meinasin nukahtaa polulle ja oli vaikeaa uneliaisuuden takia saada tarkennettua katsetta polkuun. Jälkikäteen ajatellen tässä kohtaa olisi pitänyt lisätä enemmän vaatetta päälle ja se olisi ehkä auttanut uneliaisuuteen. Yö oli kylmä, mutta en kuitenkaan varsinaisesti palellut, niin en siinä kohdassa tajunnut sitä tehdä.

Joka tapauksessa saavuin Gleyziniin unealiaana ja väsyneenä. En muista, että jalkojen kanssa olisi vielä ollut selkeitä ongelmia, mutta ne eivät myöskään olleet enää kovin tuoreet. Nousut olivat jo sen verran kuluttaneet jalkoja. Ennen kaikkea tässä kohtaa ongelma oli uneliaisuus.

Gleyzinin huoltopiste oli rakennettu isoon puuvajaan ja sen henkilöstölle täytyy antaa täydet pisteet. Huoltopisteen vetäjä kehotti vain istumaan paikoillaan ja kantoi eteen kasviskeittoa ja nuudeleita. Kun jäin penkille nuokkumaan, kysyttiin, haluanko mennä hetkeksi taakse nukkumaan. Toiseen huoneeseen oli retkisängyistä rakennettu nukkumispiste. Kysyttiin vain, koska tulevat herättämään. Nukuin sängyssä puoli tuntia, minkä arvelin vievän pahimman uneliaisuuden pois. Se auttoikin, ja tämän jälkeen laitoin vain ripeästi tavarat kasaan ja lähdin jatkamaan matkaa.

79-98  km
Gleyzinistä Super Colletille reitti oli laitettu uusiksi. Nousu Col de Moretanille oli tiputettu pois sateen takia. Se oli katsottu liian vaaralliseksi sateen kastelemassa maastossa. Kieltämättä Col du Moretan olisi joskus hauskaa nähdä (ja +1400 m nousu sinne), mutta siinä hetkessä ei harmittanut yhtään, että jäi tämä riemu pimeässä kokematta.

Alkumatka meni jälleen hyvin ja liikkuminen sujui ongelmitta. Tarkkoja muistikuvia minulla ei ole reitiltä, mutta GPS kertoi, että sillä on ollut kaksi pidempää nousua. Muistan, että toinen näistä – luultavasti jälkimmäinen – oli hyvin jyrkkä ja sen kuluessa aloin selvästi kärsimään. Nousu kulki tiheää pajukkoa versovaa rinnettä ylöspäin ja se ei tuntunut loppuvan ikinä. Ja vaikka kuinka yritti mennä kevyesti, jyrkkyys söi voimia koko ajan. Toinen ongelma oli, että jonkun aikaa taivallettuani sama uneliaisuus palasi ja aamuyön viimeiset tunnit ennen auringon nousua olivat melkoisen hankalat.

Kun lopulta pääsin Super Colletille, olin selkeästi jo isoissa ongelmissa. Aamu oli hyvin sumuinen, kostea ja kylmä. Olin edelleen unelias, mutta nyt isoin ongelma olivat jalat, jotka olivat ihan lopussa ja sen myötä myös kroppa.

Super Colletilla meni ensin aikaa vain huoltopisteellä istuskellessa ja pallotellessani mitä pitäisi tehdä. En ollut yhtään valmis jatkamaan eteenpäin, mutta en halunnut lopettaakaan. Jonkun ajan kuluttua selvisi, että viereisessä teltassa voisi nukkua, ja menin sinne nukkumaan ehkä reiluksi puoleksi tunniksi.

Uni auttoi jälleen. Herättyäni aloin jälleen laittamaan tavaroita kasaan ja kroppa tuntui hyvältä.

98-116 km
Super Colletilta noustiin ensin reilu 400 m ja sen jälkeen oli pienempää polkua ja pientä laskua seuraavat 7 km. Tämä osio meni helposti ja tuntui, että nythän tämä taas lähtee. Sitten oli vuorossa reilun 900 m tiukka nousu ja siihen käytännössä loppui oma matkani. Nousu tuntui jälleen kestävän ikuisuuden ja se hiljalleen jauhoi jalat loppuun. Kun lopulta pääsin huipulle, olin aivan kuollut. Pidin pienen tauon huipulla ja lähdin sen jälkeen raahustamaan alas. Tässä kohtaa en enää liikkunut mitenkään hyvin, vaan eteneminen oli alamäestä huolimatta sellaista 2-3 km/h raahustamista. Samalla huomasi, että mieli ei ollut enää mitenkään skarppina, vaan alkoi hiljalleen sumentua.

Matkalla pohdin vaihtoehtojani. Laskin, että maaliin olisi matkaa 28 km. Se ei tuntunut mitenkään ylivoimaiselta, vaikkakin vaikealta. Nousumetrejä olisi kuitenkin vielä 1300-1400 m. Ei paljoa, mutta kuitenkin sen verran, että sen hetkisillä jaloilla se tuntui mahdottomalta ajatukselta. Mietin, että jos oma väsymys menee tästä vielä askeleenkin pidemmälle, en enää ollut varma pystynkö täysin pitämään huolta itsestäni tai olenko täysin kontrollissa. Ja mietin, että jäljellä olevat nousumetrit voisivat hyvin viedä väsymyksen yli sen rajan, minkä jälkeen ei enää ole turvallista liikkua.

Jälkikäteen on vaikeaa enää tavoittaa sitä olotilaa, kun on aivan poikki. Kun lopulta pääsin Val Pelousen huoltopisteelle, ilmoitin keskeyttämisestä ja sen jälkeen kävelin autolle. Pari minuutin jälkeen taisin olla unessa. Yhteensä matkaa siis 33 h ja 116 km / noin +9000 m.

Pidän paljon reitin perusajatuksesta: kuljetaan vuoriston päästä päähän ja katsotaan mitä tulee vastaan. Se tekee reitistä luonnoltaan monipuolisen. Periaatteessa Le Pleynetin jälkeen on mahdollista hiljalleen lisätä vauhtia, ja Val Pelousen jälkeen vielä enemmän – jos vain on jalkoja. Edes kärjellä niitä ei vauhdin perusteella ole juuri ollut, vaikka reitti tänä vuonna oli hieman helpompi kuin normaalisti.

Voittaja

Voittajan, Christophe Anselmon, väliajat. Ei ole kiirettä pidetty.

Jälkikäteen on tullut väistämättäkin pohdittua oliko keskeyttäminen oikea ratkaisu. Ajattelen kyllä edelleenkin, että siinä kohtaa se oli oikea päätös, vaikka keskeyttäminen harmittaa edelleen. Jonkunlaisena yhteenvetona voi sanoa, että niillä korteilla mitä kisassa oli käytettävissä, olen kohtuullisen tyytyväinen omaan suoritukseeni. Vähän toisen tyyppisessä kisassa samalla valmistautumisella oltaisiin pärjätty huomattavasti paremmin. L’Echappée Belle vaatii kuitenkin erityisesti lihaskestävyydeltä sellaista tasoa, että sitä on vaikeaa saavuttaa muuten kuin liikkumalla paljon vuorilla.

Täytyy tosin myöntää, että jo pari päivää kisan jälkeen aloin pohtimaan, jos kuitenkin lähtisin mukana myös ensi vuonna. Jotain jäi hampaankoloon ja lisäksi olisi hienoa päästä näkemään Croix du Belledonne, Col du Moretan sekä reitin loppuosa. Suurin kysymysmerkki tällä hetkellä on se, miten treenata lihaskestävyys paremmaksi. Jos siihen löytyy toimiva ratkaisu, Belledonnen vuoret voisivat kutsua ensikin vuonna.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s