NUTS Pallas 55

Jokunen vuosi sitten muistan miettineeni, että Hetta-Pallas -vaellusreitti olisi ehkä täydellisimpiä reittejä Suomessa järjestää polkukisa. Viime vuonna NUTSin porukka ystävällisesti tarttui toimeen ja tänä vuonna pääsin itsekin viivalle.

Valmistautuminen

Alkuvuodesta NUTS Pallas valikoitui kesän kisojen mukaan, kun haeskelin sopivia valmistavia kisoja UTMB:tä varten. Kisa oli sopivalla etäisyydellä sekä kevään Ultra Trail des Balcons d’Azurista, siitepölykaudesta että syksyn UTMB:stä. Ja vielä kun edellinen polkukisa Suomessa on tainnut olla vuoden 2013 Vaarojen ultra, oli kivaa päästä taas Suomessakin kisaamaan.

Kevät sujui treenien puolesta ihan odotetusti. Siitepölykaudella ei kulkenut yhtään, mutta siihen osasi jo asennoitua. Kesäkuun loppupuolella alkoi askel kulkea taas vähän paremmin ja Pallasta kohti lähdin ihan toiveikkaalla mielellä. Yleisesti ottaen tämän vuoden suuri teema harjoittelussa on ollut seurata, koska alkaa olla jälleen jotenkin vastaavassa kunnossa kuin ennen viime vuoden sairastumista. Kesäkuun loppupuolella vauhdit alkoivat näyttää siltä, että ollaan jo ainakin melko lähellä.

Reittikarttaa ja viime vuoden tuloksia katsellessa mietin, että 5 h 30 min olisi realistinen tavoite kisaan, jos kaikki sujuu hyvin.

Varusteet

Varusteet valikoituivat mukaan paljolti sen mukaan, että ne olisivat käytössä myös UTMB:llä. Kun sääennusteet alkoivat näyttää heikoilta, shortsien sijaan mukaan lähtivät 3/4 -trikoot, mitkä riittivät hyvin.

Kenkiä arvoin oikeastaan ihan starttia edeltävään iltaan. Vaihtoehtoina olivat Inov-8:n Trailroc 245:t, X-Talon 212:sta sekä Salomonin S-Lab Sense Ultra 5:t. Lopulta päädyin Sense Ultriin, lähinnä niiden parhaan rullaavuuden takia. Etukäteen mietin kyllä, miten kengät pärjäävät mudan ja märkien kivien kanssa – olosuhteissa joihin kenkiä ei olla lainkaan suunniteltu. Lopulta Sense Ultrat toimivat oikein hyvin. Pitoa oli ihan riittävästi ja kengät myös pumppasivat veden pois nopeasti.

Erityismaininta täytyy kuitenkin antaa Inov-8:n Stormshell -takille. Se piti vettä ja hengitti todella hyvin. Ihan täydellinen takki kurjiin olosuhteisiin. Missään vaiheessa kisaa ei tarvinnut vähentää tai lisätä vaatetusta, eikä vesi tullut lävitse.

Varusteet:
– North Facen 3/4 trikoot
– Goren kevyt hihaton paita
– Inov-8 Stormshell -takki
– Compressportin For Quad -reisikompressio
– Injinjin kevyet varvassukat
– Salomon S-Lab Adv Skin 12 -reppu
– Salomon S-Lab Sense Ultra 5 -kengät
– Garmin Fenix 2

Varusteet toimivat kuten pitääkin. Kaikki tarvittava, mutta ei yhtään liikaa tai ylimääräistä. Ja vaikka jalat olivat käytännössä koko kisan ajan märät, yhtään rakkoa tai hiertymää ei tullut.

Kisa

Lauantaina kisa-aamu valkeni hotellin ikkunasta kauniina ja lumoavana:

Ennuste lupasi, että koko päivän sataisi, välillä reippaastikin. Järjestäjät varoittelivat parhaimmillaan 20 m/s tuulesta tunturissa ja sumun ansiosta näkyvyyttä oli ehkä parikymmentä metriä. Lähes huonoin mahdollinen keli siis.

Toisaalta, lähtöä odottaessa mietin, että taivaalta ei sentään tule jäistä räntää. Sitten olisi jo voinut juokseminen alkaa syömään. Puhumattakaan kunnon helteestä, mikä olisi ollut lähes yhtä inhottavaa. Kelin osalta lopulta huoletti etukäteen eniten se, kuinka liukkaaksi  reitti muuttuu mutaisena ja märkänä. Mutaa ja vettä riittikin runsain mitoin ja nilkkoja myöten, mutta mikäs siinä. Oli oikeastaan aika hauskaa kirmata vesistöjen lävitse. Itse kisassa oikeastaan eniten häiritsi lopulta tuuli ja sumussa meinasin pari kertaa ajautua pois polulta. Sateesta ja mudasta ei ollut niin haittaa.

Startista lähdettiin kipuamaan Pallastunturia ylös. Oikeastaan alusta lähtien huomasin, että tuntuma oli aika tukkoinen ja nouseminen työläämpää kuin sen pitäisi olla. Taktiikkana oli kuitenkin ottaa alku kevyesti, niin en lähtenyt väkisin painamaan ja päätin katsella Pallastunturin jälkeen taas tilannetta.

Kuva: Onevision.fi/Juha Saastamoinen

Startista 20 km asti oli koko kisan turhauttavin vaihe. Juoksu ei kulkenut, pieniäkään mäkiä ei tuntunut hyvältä juosta ylös ja lisäksi aika nopeasti kävi selväksi, että oma polkutekniikka on ihan riittämätön Pallastunturin kivikoihin. Varsinkin laskuissa tuli otettua takkiin ihan kunnolla. Eteneminen oli siis hidasta ja tökkivää, eikä kunnon rytmiä saanut pidettyä yllä.

Kivoin vaihe alkupuoliskolla taisi olla Pallastunturin laskun loppupäässä. Vettä oli tullut niin paljon, että rinne oli pelkkää vesipeltoa. Toivoi vain, että veden alla ei olisi mitään mihin kompastuu ja sitten kirmasi menemään veden keskellä. Ei täällä etelässä tuollaisessa pääse leikkimään.

Aika tarkalleen 20 km kohdalla juoksu aukesi ja tuntui, kuin olisin vihdoin saanut vaihteen silmään. Ylämäet alkoivat mennä helposti juosten ja tästä eteenpäin oikeastaan vain ohittelin muita juoksijoita kisan loppuun saakka, kun alkumatkasta tuntui, että muut menevät ohitse. Hannukurun huollossa täytin pullot, sain muutamia mulkaisuja puoleeni kun kehuin säätä ja jatkoin matkaa parissa minuutissa.

Ehkä 30 km jälkeen reidet alkoivat tuntua jo selvästi väsyneiltä, mutta muuten vastaan ei tullut mitään suurempia ongelmia. Viimeiseen Pyhäkeron nousun loppuun sattui ainoa vähän heikompi hetki, kun reidet alkoivat varoitella krampeista ja samaan aikaan sumu oli sen verran läpipääsemätöntä, että täytyi hamuilla reittitolpalta toiselle. Pyhäkeron laskuun osui myös kisan ainoa kaatuminen, kun yksinäinen kivi ei ymmärtänyt, että sen paikka maailmassa ei ole minun kenkäni edessä. Tuloksena sääreen ja olkapäähän pieniä ruhjeita ja takkiin reikä, mutta ei mitään vakavampaa.

Pyhäkeron huollosta laskettelin pysähtymättä lävitse. Lopun tiepätkällä sain ohitettua vielä muutaman ihmisen, kunnes olin maalissa ajassa 6.05.42. Sijoitus 17.

Kuva: Onevision.fi/Juha Saastamoinen

 

Jälkipyykki

Täytyy todeta, että kyllähän sitä vähän parempaa aikaa lähti Pallakselta hakemaan. Kisan jälkeen myös tuntui, että polttoainetta jäi vielä ihan hyvin varastoon. Oikeastaan vain reidet olivat enemmän väsyneet, muuten kroppa tuntui kisan jälkeen kohtuullisen tuoreelta. Kisan jälkeen kilometriaikoja katsellessa tuli nopeasti selväksi, että eniten takkiin oli tullut nimenomaan laskuissa. Luulisin, että jos polkutekniikka olisi ollut kunnossa, loppuaika olisi ollut tavoitteen mukaan jossain 5.30 tienoilla, ehkä jonkun verran allekin. Että ainakin tietää missä on parannettavaa.

NUTSin porukalle täytyy antaa järjestelyistä täydet pisteet. Kaikki toimi kuten pitikin. Ehkä reittimerkkejä olisi paikoitellen voinut olla vähän useampia. Toisaalta vaellusreitin merkinnät olivat mukana tukena, eikä eksymisvaaraa käytännössä ollut. Huomaa kyllä, että järjestäjillä on hyvä rutiini kisojen vetämiseen.

Kunnon puolesta luulen, että tästä on ihan hyvä jatkaa kohti UTMB:tä. Vajaa viisi viikkoa vielä.

Advertisement