Palautuminen

Kropan palautuminen rasituksesta kisan jälkeen on yksi kiehtovimpia vaiheita juoksemisessa. Palautuessa tuntee ruumiinsa tavalla, jota harvoin muuten pääsee kokemaan.

Kaksi viikkoa maratonin jälkeen en voi kuin todeta, että kroppa on lähtenyt palautumaan oikein hyvin. Se ei toki ole vielä täysin palautunut – menneen rasituksen huomaa edelleen juostessa – mutta jokaisella lenkillä huomaa kehityksen eteenpäin. Erityisen kiehtovaa on kuitenkin se, miten palautuminen avaa omaan ruumiiseen ikkunan, jota muuten harvoin on.

Juoksin ensimmäisen maratonini vuonna 2007. Kisaa seuraavana yönä en pystynyt kunnolla nukkumaan, koska jalkoja särki niin paljon.

Vuonna 2012 juoksin ensimmäisen vuoriultrani. Kisan loppuvaiheessa etureidet leikkasivat kiinni rasituksesta. Seuraavan viikon ajan portaat olivat tuskallisia laskeutua ja kävellessä jokainen askel sattui.

Nuo ovat ääriesimerkkejä, mutta tuskin poikkeuksellisia. Pointti ei ole kivun fetisoimisessa, vaan muutoksessa: ennen kisaa juoksijat ovat fyysisen kuntonsa huipulla ja kisan jälkeen kropan hiljalleen jäähtyessä lihakset jäykistyvät, rasitus vaatii veronsa ja liikkuminen muuttuu vaivaiseksi. Lihassäryn ja vaivalloisen liikkumisen keskellä olen joskus miettinyt, että tältäkö sitten vanhuus tuntuu.

Joskus kuulee kysymyksen, miltä tuntuu olla hyvässä kunnossa. Yleensä se ei tunnu juuri miltään. Suorituskyvyn paranemisen tiedostaa ja sen voi hahmottaa harjoitusvauhtien ja juostujen kilometrien kautta. Mutta hyvä kunto ei tunnu miltään erityiseltä. Ennemminkin kunnon voi hahmottaa negaation kautta: se on rasittuneisuuden poissaoloa. Siinä missä toinen voi hengästyä noustuaan mäkeä ylös, itse ei mäkeä välttämättä edes huomaa.

Kisa muuttaa kaiken. Rasitus ei ole enää jotain, jota ei juuri huomaa muualla kuin treeneissä. Sen sijaan rasitus seurauksineen on koko ajan läsnä ja sen tuntee jokaisella askeleella. Päivä päivältä voi seurata, miten kroppa tuntuu taas hiukan erilaiselta ja vähän paremmalta palautumisen edistyessä. Palautumisen aikana tuntee kroppansa akuutimmin kuin koskaan muulloin. Tunne ei tietenkään ole miellyttävä, koska se on rasituksen määrittämä. Samalla se on kiehtova, koska olotila on niin erilainen normaaliin nähden. Nyt olotila on suorituskyvyn poissaoloa.

Kisan jälkeen todella tuntee kroppansa ja siinä tapahtuvat muutokset. Se tekee palautumisvaiheesta niin kiehtovan. Jos harjoitellessa suorituskyvyn rajoja pyritään venyttämään pidemmälle, palautumisvaiheessa saa tuntea toisen ääripään.