Ultra-Trail du Mont-Blanc – ensimmäiset ajatukset

Viime keskiviikkona tuli tieto, että olen päässyt arvonnasta lävitse UTMB:lle. Se on vuoden 2015 ehdoton pääkisa. Miksi? Tämän takia:

Mikä UTMB?

UTMB, eli Ultra Trail du Mont-Blanc, on nykyään joukko kilpailuja, jotka juostaan Mont-Blancin ympärillä. Itse UTMB on kilpailuista vanhin ja kuuluisin, viikon päämatka. Se on juostu vuodesta 2003. Muita matkoja ovat
– CCC (Courmayer-Champex-Chamonix) 101 km /+6100 m
– TDS (Sur les Traces des Ducs de Savoie) 119 km / +7250 m
– OCC (Orsieres-Champex-Chamonix) 53 km /+3300 m
– PTL (La Petite Trotte á Léon) 300 km/+28 000 m

UTMB:n reitti kulkee pitkälti Mont-Blancin kiertävää vaellusreittiä pitkin. Pituutta on 168 km ja nousumetrejä kertyy 9600.
Reitti näyttää tältä:

Vaativuudeltaan UTMB on vaativa, mutta ei poikkeuksellisen vaativa. Reitti ei ole poikkeuksellisen tekninen ja vaikka nousumetrejä on riittävästi, Euroopasta löytyy kyllä haastavampiakin kisoja, esimerkiksi Ronda dels Cims.

Miksi UTMB on niin iso juttu?

UTMB on noussut nopeasti Euroopan tärkeimmäksi vuoriultraksi. Syitä on ainakin seuraavia:
– Hyvä näkyvyys mediassa (Eurosport on tuonut kamerat säännöllisesti paikalle).
– Valmius ottaa paljon osallistujia (2300 starttaajan katto on vuoriultralle todella paljon).
– Mont-Blancin keskeinen sijainti sekä se, että Mont-Blanc on Euroopan korkein vuori.
– Polkujuoksun vahva asema Ranskassa.
– UTMB:n kovatasoisuus.

Maailman mittakaavassa voinee sanoa, että UTMB on tärkeimpien polkujuoksujen top 2:ssa. Sen rinnalle pääsee vain Kaliforniassa juostava Western States. Viime vuosina myös USA:sta on alkanut yhä enemmän virrata osallistujia UTMB:lle, mutta tähän mennessä Rory Bosio on ainoa, joka on menestynyt (voittaja 2013 ja 2014).

Tiivistetysti: menesty UTMB:llä ja olet vuorijuoksumaailman tähti.

Miksi minä olen UTMB:stä täpinöissäni?

Kuulin UTMB:stä ensimmäisen kerran vuonna 2011. Kilian Jornet oli vuorijuoksujen nouseva tähti (joka sittemmin on voittanut kaiken mahdollisen useampaan kertaan). Suurin pirtein kisan ollessa vielä käynnissä Youtubeen törkättiin video:

Tämän jälkeen kaikki oli menetetty. Vuoret alkoivat kuiskia yhä voimakkaammin ja sillä tiellä ollaan edelleen. On vaikea sanoa mikä tarkkaan ottaen vuorissa kiehtoo. Vuoriultriin tiivistyvät vuorten luonto, jylhyys sekä avaruus sekä toisaalta aivan erilainen fyysinen haastavuus kuin maantiekisoihin. On myös aika kutkuttavaa valmistautua henkisesti siihen, että on juosten liikkeellä yli vuorokauden.

Joku voisi sanoa, että voihan sinne vuorille lähteä vaeltamaankin. No niin voi, mutta se ei ole sama asia. Niin hienoa puuhaa kuin vaeltaminen onkin, kokemus ei ole verrattavissa juoksemiseen.

Sanottakoon, että minulla ei kuitenkaan ole ollut mitään kiirettä päästä UTMB:lle mukaan. Olen ajatellut, että noin 100 km matkoissa on alkuun ihan tarpeeksi tekemistä. Kun niitä juoksee muutaman vuoden, sen jälkeen on paljon paremmat valmiudet siirtyä sadalle mailille.

Jollain tasolla ensi syksyn UTMB on kuitenkin vuonna 2011 alkaneen matkan päätös, olettaen että pääsen maaliin. Sitä kohti on neljä vuotta menty: ensin vähän epämääräisemmin, mutta koko ajan selkeämmin askelin. UTMB:n jälkeen täytyy myös miettiä päämäärät uusiksi. Haluaako kokeilla vielä pidempiä matkoja (PTL ja TOR), pitäisikö painottua lyhyemmille matkoille vai mitä tehdä. Onneksi asiaa ei tarvitse päättää vielä.

Advertisement

Vuoden 2014 juoksukivuudet

Vuoden 2014 kivoimpia juoksuasioita olivat…

– Paras kisa: Madeira Island Ultra Trail
Jälkikäteen ajatellen kouluarvosanaksi kisasta voisi antaa 9. Alku oli turhan hidas, mutta sen jälkeen kaikki meni putkeen. Lisää pisteitä tulee Madeiran reitistä: nousut ovat tiukkoja ja luonto vaihteleva. Maisemat ovat upeita. Reitillä on helppoa kuluttaa ensimmäisellä puolikkaalla voimat ja sitten hyytyä kun oikeasti voisi mennä kovempaa. Madeiralle voisi lähteä vielä kolmannenkin kerran. Tai sitten sinne olisi kivaa mennä vain treenaamaan ja juoksemaan levadoita pitkin.

– Hienoin tunnelma: Templiers Endurance Trail
Templiersiin pitää joskus mennä vielä uudelleen. Vaikka kisa ei mennyt suunnitelmien mukaan, tunnelma kisassa oli omaa luokkaansa. Keskiaikaisia kyliä ja raunioita; hienoja, omanlaisiaan vuoria; ranskalaista maaseutua; ihmisiä kannustamassa reitin varrella. Lyhyellä tutustumisella myös Millaun kaupunki houkuttelee uudelleen käymään.

– Parhaat maantiekengät: Inov-8 Road-X Lite 155
Pelkistetty, kevyt ja nopea kenkä. Erityisesti kovempiin vauhteihin, mutta toimivat myös pk-lenkeillä. Puolikasta pidempää matkaa en tosin näillä lähtisi kisaamaan. Ja talvella näillä ei juuri juosta ulkona: pohja on aivan sileä. Joka tapauksessa erittäin suositeltavat.

– Parhaat maastokengät: Salomon Sense Ultra
Kevyt ja nopea kenkä. Loistava tuntuma. Pito voisi joissain tilanteissa parempi, mutta muuten ei ole huomauttamista.

– Yleinen juoksukivuus: kevyet aamulenkit

– Juokseminen ja suhde luontoon
Juoksemisen hienous on siinä, että on pakko sopeutua ja elää sään sekä vuodenajan vaihteluiden mukana. Kun muuten iso osa ajasta kuluu säältä suojattuna tai korkeintaan nopeasti siirtyen paikasta toiseen, juokseminen kuuluu ohjelmaan vaikka olisi paljon pakkasta, räntää sataisi viistoon tai olisi hellettä. Kurja sää ei ole jotain mitä pakenee vaan jonka kanssa on vain ajoittain elettävä. En tarkoita, että olisi kovin hohdokasta juosta kurjissa oloissa. Pointti on siinä, että juokseminen syventää suhdetta luontoon.