Zugspitz Ultratrail – kisaraportti

Miten Zugspitzen kiertäminen sujui tällä kertaa?

Ennen kisaa

Kisaa edeltävät pari viikkoa menivät suureksi osaksi reissussa. Kun ne samalla olivat ensimmäiset siitepölyvapaat viikot kolmeen kuukauteen, tuli lenkeillä lähinnä haettua tuntumaa siihen, miltä tuntuu juosta kun hengitys toimii normaalisti. Siis kevyitä lenkkejä ja vähän kilometrejä. Koska Keski-Euroopassa sattui olemaan mukavan helteistä, pienenä piiloagendana oli myös hitusen totuttaa kroppaa siihen, jos Zugspitzella sattuisi olemaan kuuma päivä.

Kisan pääkallonpaikka oli Grainaun kylässä, Garmisch-Partenkirchenin vieressä. Kaikki toimi oikein mainiosti. Kävin hakemassa edellisenä päivänä numerolapun ja mukana tuli vielä Salomonin kelvollisen näköinen putkikassi. Illalla tuli suunnistettua vielä kaupan päälle tulleeseen pasta partyyn, jossa olikin oikein saksalaishenkinen tunnelma. Samalla hahmottui kuinka iso tapahtuma Zugspitz Ultratrail alkaa olla. Matkoja oli yhteensä neljä 35 kilometristä 100 kilometriin ja osanottajia yhteensä noin 2400, joista reilu 1100 starttasi 100 km matkalle.

Pasta partyä

Pasta partyä

 

Lisää juhlintaa.

Lisää juhlintaa

 

Toki illan aikana myös piiska heilui haitarin tahdissa tämän suuntaisesti, koska oltiin Baijerissa:

Illalla laitoin vielä varusteet kasaan ja sitten olikin jo aika mennä nukkumaan. Herätys oli klo 4.45 ja startti klo 7.15.

Varusteet

Startti-27 km

Taktiikkana oli lähteä liikkeelle kevyen reippaasti, mikä tarkoitti sitä, että annoin sykkeen nousta hiukan aerobisen kynnyksen yläpuolelle. Edellisessä kisassa Madeiralla olin pitänyt sykkeen aika orjallisesti alussa aerobisen kynnyksen alapuolella ja jälkikäteen mietin, että tämä oli ollut yksi syy turhan hitaaseen alkuun. Startista porukka lähti hullun kovaa liikkeelle. Ihmisillä oli myös kova into myös juosta vauhdilla ensimmäisiä isompia nyppylöitä ylös ja kuluttaa voimansa niihin ennen ensimmäistäkään kunnon nousua. Toki on kunnioitettavaa yrittää ratkaista satasen kisa ensimmäisen kympin aikana; taktiikkansa kullakin.

Itse lähdin suunnitelman mukaan liikkeelle, enkä juuri murehtinut vaikka ihmisiä meni ohitse. Ensimmäinen kymppi oli lähinnä metsätietä ja helppoa polkua. Nousua tulee noin 500 metriä ja laskua ehkä pari sataa metriä. Aika nopeasti huomasin, että tänään ei tule olemaan ihan optimaalinen päivä. Vaikka alussa juoksu oli tietenkin helppoa, vatsa tuntui hiukan raskaalta ja syke ei oikein tahtonut pysytellä aerobisen kynnyksen alla edes silloin kun sen olisi pitänyt niin tehdä. Ei mitään suurempaa ongelmaa, mutta ei myöskään niin helppoa kuin olisi pitänyt olla.

Alkumatkan alamäissä tuli myös nopeasti mieleen se, mitä olin etukäteen ounastellut: reitin haaste eivät niinkään ole ylä- vaan alamäet. Varsinkin alkumatkasta alamäet olivat lähinnä metsäautotietä, jota voi tulla alas niin nopeasti kuin haluaa painaa. Alamäet eivät myöskään ole liian jyrkkiä, etteikö niitä voisi juosta rennon kovaa. Vauhdikkaiden alamäkien kääntöpuoli on se, että ne syövät reisiä ihan omalla tavallaan. Rullailin alamäkiä sen enempää painamatta tai jarruttelematta ja keskityin lähinnä pitämään asennon hyvänä, mutta silti parin alamäen jälkeen reidet alkoivat ensimmäisen kerran vienosti kiittämään iskutuksesta. Alkupuoliskolla reitillä oli myös useampia 100-200 nousu- ja laskumetrin nyppylöitä, joissa alamäestä käännytään aivan suoraan nousuun. Reidet kiittivät varsinkin niistä, kun yhdenlaisesta rasituksesta siirryttiin suoraan toiseen. Kokonaisuutena reidet kestivät tällä kertaa kuitenkin ihan kohtuullisesti. Kisan jälkeen voi todeta, että reidet eivät ole pitkään aikaan olleet näin kipeät. Mutta maaliin tultiin ihan hyvin ja se riittää.

Pari ensimmäistä huoltopistettä olivat niin ruuhkaisia, että rullailin ne vain suoraan lävitse enempää pysähtymättä. Ensimmäiset 25 km menivät noin 3½ tuntiin ja mietin, että jos sama vauhti jatkuu, voisin olla puolessa välissä 7-8 tunnin tienoilla ja se lupaisi aika hyvää loppuaikaa.

27-56 km

Reitin toinen neljännes koostui oikeastaan vain parista noususta sekä niiden laskuista. Tasaista ei juuri ollut. Tämä pätkä oli myös maisemien osalta reitin hienoin. Metsästä päästiin vuorten rinteille ja vuoret vain ovat käsittämättömän hienoja. Ehkä hienoin kohta oli noin 32 km tienoilla reitin korkeimmassa kohdassa 2200 metrissä. Reitti nousee ruohikkoista polkua pienelle huipulle, ympärillä on vielä korkeampia huippuja ja äkkiä silmien eteen avautuu vihreä, vuoristoinen laakso. Siitä vain ei voi enää juuri parantaa. Oma hienoutensa tuli vielä siitä, että vuorten rinteillä oli lehmiä, vuohia ja kilejä laiduntamassa kello kaulassa, juuri välittämättä ihmisistä.

27 km tienoilla päästiin vuoren rinteille ja päätin, että nyt täytyy sykkeen kanssa ottaa vähän varovaisemmin. Samoihin aikoihin kello alkoi lähestyä puolta päivää ja lämpötila nousi aika helteiseksi. Helle myös silminnähden hyydytti ihmisiä ja porukkaa pysähtyi vilvoittelemaan ja juomaan muutamasta vastaan tulleesta vuoristopurosta.

Jälkikäteen ajatellen toinen neljännes oli selkeästi kisan vaikein vaihe. Eteneminen oli tukkoista ja nousut olivat työläitä. Nousuvauhti oli hitaampaa kuin normaalisti. Alamäkien iskutus reisiin tuntui väsyneinä jalkoina. Toisaalta pieni himmailu 27 km jälkeen oli oikea ratkaisu. 50 km jälkeen eteneminen alkoi yleisesti ottaen tuntumaan paremmalta, eikä vatsa tuntunut enää samalla tavoin raskaalta kuin alkupuoliskolla.

56 km tienoilla oli viides huoltopiste ja kisan pisin, noin 10 minuutin tauko. Täydensin drop bagistä geelejä reppuun, join kohtuullisen paljon ja söin ehkä 2-3 appelsiinin edestä lohkoja. Sitten taas matkaan.

56-100 km

Kisan toinen puolisko oli paitsi nopeampi, myös aika yllätyksetön. 56 km jälkeen edettiin ensin 15 km kohtuullisen tasaista soratietä – matkalla taisi olla yksi 100 m lasku ja nousu. Reitti kulki metsässä, missä oli viileämpää. Etenin kevyttä juoksua ja matka eteni ihan hyvin. 70 km jälkeen vastaan tuli ehkä 4-5 km pätkä jolla noustiin vajaa 300 metriä. Ei mikään iso nousu, mutta tuossa vaiheessa kisaa uskomattoman turhauttava: tarpeeksi iso hidastamaan vauhtia, mutta ei kuitenkaan niin iso, että se tuntuisi varsinaiselta nousulta.

Ehkä 65 km jälkeen vastaan alkoi tulla selkeästi hyytyneitä juoksijoita. Ja mikäs sen mukavampaa kuin ohitella muita. Kunnollista loppukiriä oli silti vähän vaikea saada irti. Sen verran reitin alkupuoli painoi jaloissa. Oikeastaan vasta lähellä 80 km alkoi irrota kiriä ja sen jälkeen pian lähdettiin viimeiseen pitkään nousuun, jossa kiristä ei juuri ollut iloa. Silti, kisa kisalta olen alkanut pyrkiä siihen, että voisin loppua kohden kiristää vauhtia. Tuntuu järjenvastaiselta, mutta kun kirivaihteen saa päälle, se tuntuu lähtevän ikään kuin eri lihaksilla. Ultrissa pyrin suurimman osan kilpailua jossain määrin säästelemään voimia ja pitämään tuntuman lähellä kevyttä. Kun kirivaihteen saa päälle, sitten vain antaa mennä. Olin etukäteen ajatellut, että kirivaihde olisi kivaa saada päälle jo jossain 65-70 km tienoilla, viimeisen nousun 80 km jälkeen voisi ottaa reippaasti ja sitten 90 km jälkeen singahtaa vuorta alas maaliin. Nyt tuntui, että ei oikein irronnut ennen kuin oli melkein liian myöhäistä.

Toisaalta, väliaikojen perusteella kisan suhteellisesti nopein väli oli 70-88 km. Toisiin juoksijoihin nähden jotain kiriä on selvästi lähtenyt, vaikka omasta puolesta siinä ei juuri terävyyttä ollut.

Kisan alkupuolella olin hetken aikaa miettinyt, että jopa 14 h pintaan menevä aika voisi olla mahdollinen jos vauhti pysyisi hallussa. Reitin toisen neljänneksen tahmassa tarpoessa tämä ajatus ei kuitenkaan enää tullut edes mieleen. 15 h alituksesta elättelin sen sijaan toiveita vielä viimeiseen nousuun lähdettäessäkin. Käytännössä nousussa kesti kuitenkin sen verran kauan, että 15 h alitus meni sen myötä.

Viimeisen nousun huipulla aurinko ehti juuri laskea, ja laskuun täytyi vielä kaivaa lamppu esiin. Loppuhuipennukseksi, pari sataa metriä ennen laskun päättymistä jalat lähtivät mudassa alta. Pientä ruhjetta lukuunottamatta mitään ei käynyt ja hävisin ehkä maksimissaan minuutin tai pari, mutta ilman kaatumista olisin voinut saada itseni tulosluettelossa kolme sijaa korkeammalle. Edeltävä kolmen porukka saapui maaliin vajaa puoli minuuttia ennen minua (kisaaminen on kuulkaa veristä puuhaa. Jos ohi voi päästä, silloin mennään).

Lopulta tulin maaliin ajassa 15 h 49 min. Aikaan en ole tyytyväinen, koska etukäteen tavoite oli mennä alle 15 h. Toisaalta luulen, että viileämpänä päivänä ja normaalilla vireellä 15 h olisi kyllä alittunut. Tyytyväinen olen siihen, että joistain vaikeuksista huolimatta kisa oli ehjä ja hallittu suoritus, jossa suunnitelman mukaan kiristettiin loppua kohden.

Oppirahoja

Jotain tuli myös kisan myötä opittua:
– Kannattaa laittaa aurinkorasvaa käsien lisäksi myös niskaan. Nyt siellä on kauniin punertava polttomerkki.
– Jos meinaa syödä kisassa kirsikanmakuisia geelejä, ei kannata täyttää pullojakin kirsikanmakuisella juomalla. Nyt ei juuri tee mieli kirsikoita. Todellinen nero voisi ottaa jopa 2-3 eri makuista geeliä mukaan.
– Täytyy kiinnittää entistä tarkemmin huomiota siihen, mitä syö kisaa edeltävänä päivänä.
– Käytin kisassa ensimmäistä kertaa Ultimate Directionin Body Bottleja. Törkeän hyviä. Näistä ei ole paluuta tavallisiin muovipulloihin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s