Kisahaaveita

Kisaamisen lisäksi lähes yhtä hauskaa on miettiä kilpailuja, joihin olisi hienoa joskus osallistua. Aika moni listan kilpailuista on 100 mailin tietämillä. Se on vakiintunut perusmatkaksi pidemmillä vuoriultrilla. Kärki voi painaa kisan 20 tuntiin, mutta hitaimmille aikaraja on usein kahden vuorokauden tietämillä. Samalla matka on jo sellainen, että tuskin kukaan lähtee yrittämään sitä huvikseen. Satamailisille kasvetaan lyhyempien matkojen kautta. (Tässä vaiheessa on reilua mainita, että sata mailia on vielä itsellänikin juoksematta. Lyhyemmissäkin matkoissa on ollut tarpeeksi tekemistä.)

 

Ultra-Trail du Mont-Blanc (168 km /+9600 m) 

Euroopan suurin vuoriultra ja yksi arvostetuimpia. Vuoriultrien Bostonin maraton. Jos kaikki menee hyvin, tämä on vuorossa vuonna 2015. Ehkä se kisa, minkä ansiosta joskus innostuin vuoriultrista.

Hardrock 100 (162 km /+10300 m)

Coloradossa, Silvertonin pikkukaupungissa järjestettävä USA:n ehkä haastavin satamailinen. Oma haasteensa kisaan tulee siitä, että reitti kulkee keskimäärin 3300 metrin korkeudessa merenpinnasta. Ensimmäinen haaste tosin on kisaan pääseminen mukaan: lähtöviivalle otetaan 140 juoksijaa ja yrittäjiä on 800-900.

Grand Raid des Pyrenées (164 km /+9800 m)

Verrattuna UTMB:hen, reitti on ilmeisesti teknisempi. Profiilin perusteella reitin erityispiirre on ehkä se, että reitillä ei juuri ole tasaisia pätkiä. Nousut ovat pitkiä, pisin taitaa olla luokkaa +1900 metriä.

Ehunmilak (168 km /+11000 m)

Myönnettäköön, en juuri tiedä tästä kilpailusta. Se on Baskimaan lahja maailman juoksijoille. Tämän raportin mukaan kisa on vaativampi kuin esimerkiksi UTMB. Kisa täytyy kuitenkin ottaa listalle jo pelkästään nimensä ja baskikielen mahtavuuden vuoksi (reittikuvaus  baskiksi: ”Lasterketa bere osotasunean Euskal Herritik igaroko da, zehazki• Gipuzkoako lurralde historikotik, eta mendiz zeharkatuko ditu Goierri, Tolosaldea, Urola-kosta, Urola-Garaia eta Debagoiena eskualdeak.” Ja sama englanniksi: ”Goierri, Tolosaldea, Urola-kosta, Urola Garaia and Debagoiena. The race will pass through some of the most emblematic places in inland Guipuzcoa, going into beech and oak woods, found in the natural reserves of Aralar and Aizkorri.”) 

Ultra-Trail Mt. Fuji (168 km /+9500 m)

Jonain päivänä olisi hienoa päästä Japaniin ja UTMF on siihen erinomainen syy. Kisan reitti on ilmeisesti melko vaihteleva: paljon tietä, mutta myös joitain hyvin hitaita ja vaikeita osuuksia. Erityismaininta järjestelyistä, jotka ainakin sivusta katsoen näyttävät erinomaisilta.

Ronda dels Cims (170 km /+13000 m)

Maailmassa ei ole kovin montaa kilpailua joiden reitti kiertäisi koko valtion. Andorra Ultra Trailillä se onnistuu ja Ronda dels Cims on AUT:n kuningasmatka. Euroopan ehkä vaativin satamailinen. Nousumetrejä on reippaasti ja ainakin reittikuvauksen mukaan suuri osa maastosta on melko haastavaa.

Ronda dels Cims

Ronda dels Cims

 

Jos satamailiset alkavat joskus tuntua turhan vaatimattomilta matkoilta, on aika siirtyä oikeasti pitkiin kilpailuihin. La Petite Trotte á Leon (306 km /+28 000 m) on UTMB:n isoveli. Suomalaiset Janne Marin ja Juha Jumisko ovat useampana vuotena tehneet PTL:llä kovia tuloksia, hienoimpana voitto vuonna 2012. Mainittakoon, että PTL:ssä todennäköisesti pääsee mitalisijoille jos keskivauhti on noin 4 km/h. Sekin on joskus yllättävän haastavaa.

Toinen pitkä kisa on Tor des Geants (330 km /+24000 m). Kisan aikaraja on 150 tuntia, siis reilu 6 vuorokautta, tosin voittajat ovat menneet noin 80 tuntiin. Vajaa viikko Italian Alpeilla, mikä voisi olla hauskempaa?

Lyhyemmistä kisoista täytyy mainita ainakin La Montagn’ Hard (104 km /+8600 m). Suhteessa matkaan nousumetrejä on sen verran, että pelkkä ajatuskin alkaa hengästyttämään.

Löytyisikö muuten sponsoreita?

Mainokset

Zugspitz Ultratrail – tavoitteenasettelua

Kesän 2014 toinen päätavoite odottaa kahden kuukauden päässä. Nyt on siis korkea aika alkaa hahmottelemaan aikatavoitetta kisaan. Vuonna 2012 Zugspitz oli ensimmäinen vuoriultra mihin osallistuin. Silloin taustalla oli aivan liian vähän mäkitreeniä, eikä oikein mitään käsitystä mihin on menossa. Kisassa reidet leikkasivat totaalisesti kiinni 10-15 km ennen maalia. Reitin lopussa on 8 km alamäkeä, jonka laskeutuminen kiinnileikanneilla reisillä kuuluu henkilökohtaiseen top 2:een tuskaisimpien juoksukokemusten saralla.

Reitin speksit ovat 100 km /+5420 m. Reitti ei ole erityisen tekninen. Enemmänkin sellaista eurooppalaista vaellusbaanaa. Alamäet voi lasketella niin kovaa kuin jalkoja riittää. Suurin osa nousuista on reitin alkupuoliskolla. 56 km väliaikapisteellä on takana noin 3400-3500 nousumetriä, ja sinne voi jättää drop bagin. Vuonna 2012 olin 56 km kohdalla yhdeksässä tunnissa ja maalissa ajassa 18 h 19 min. Lähtökohtana on se, että tänä vuonna pitäisi mennä aika paljon nopeammin. Kysymys on, kuinka paljon nopeammin?

Kuva: Zugspitz Ultratrail

Kuva: Zugspitz Ultratrail

Sopiva strategia tavoitteenasettelulle on laittaa tarpeeksi kova tavoite pöytään. Sitten saa ainakin hävetä jälkeenpäin. Viime vuoden voittaja Philipp Reiter oli 56 km pisteellä noin kuudessa tunnissa ja loppuaika oli 11 h 11 min. Siis tavoitteita,

56 km:
Nopea aika 7 h.
Hidas aika 8 h.

Maali
Nopea aika 13 h 30 min.
Hidas aika 15 h.

Viime vuoden tuloksiin verrattuna nopealla ajalla pääsisi 15 parhaan joukkoon ja hitaalla ajalla puolestaan 45 parhaan joukkoon, kun startanneita oli noin 570 ja maaliin pääsi 450.

Vielä tässä vaiheessa uskallan väittää, että aikatavoitteet ovat ihan realistisia. Mutta katsotaan, kohtahan sen näkee.

Madeira – kilpailu

Madeira Island Ultra Trail 2014 on juostu. Loppuaika oli 21 h 35 min ja sijoitus miehistä 23. Kouluarvosanaksi kisalle voisi antaa 9. Alku ei sujunut, mutta loppua kohden menin koko ajan paremmin.

Kisastrategiana oli ottaa reitin ensimmäinen puolisko kevyesti. 73 km jälkeen, kun suurin osa nousuista olisi tehty, voi sitten miettiä onko vauhtia vielä jäljellä. Käytännössä yritin pitää sykkeen aerobisen kynnyksen tuntumassa. Control Pointeilla mahdollisimman lyhyt pysähdys, mutta puolessa välissä Curral das Freirasissa pidempi huolto.

 

kuva: MIUT

kuva: MIUT

 

Porto Moniz – CP1 (0-16 km)

Kisa alkaa Porto Monizista 400 metrin nousulla. Sen jälkeen on vastaava lasku, jonka jälkeen tulee ensimmäinen pidempi nousu, 800 m. Suurin osa porukasta lähti puskemaan sitä ylös aivan liian kovaa. Itse otin suunnitelman mukaan kevyesti ja kuuntelin kuinka vieressä ihmiset puuskuttivat. Annoin ihmisten mennä ohitse. Tiesin, että he tulevat vielä vastaan. Tuntuma oli ok, mutta jostain syystä syke puski koko ajan ylös. Sykettä tasaillessa vauhti tippui. Tajusin vasta myöhemmin väliajoista, että olen tullut alkuosan todella hitaasti. Sijoitus ensimmäisellä väliaikapisteellä 126.

7-8 km tienoilla laitoin merkille, että aloin ohittaa ihmisiä. Kun ohittelu alkoi, selkiä tuli vastaan tasaisesti eikä minusta mennyt koko kisassa kukaan ohitse.

+ Pitkän nousun jälkeen reitti kulkee metsän siimeksessä levadaa pitkin. Siellä on vain siistiä juosta.

– Syke ja vauhti.

 

CP1-CP2 (16-21 km)

5 km jyrkkä lasku CP2:lle (-900 m). Lasku oli paikoitellen aika teknistä kivikkoa. Juostessa mietin, että Kilian menisi rollaattorillakin ohitse. Tosin tällä pätkällä ei ollut puutetta niistä, joiden tekniikka on vielä huonompi. Menin helposti muutamasta kymmenestä ihmisestä ohitse. Pari kertaa jumiuduin vähäksi aikaa letkoihin, mutta aika hyvin ihmiset antoivat tietä.

+ Rennosti ihmisten ohitse pudotteleminen.

 

CP2-CP3 (21-32 km)

Aluksi 1200 m nousu. Oli kivaa kivuta, kun vaikka pidin tuntuman helppona, ohittelin silti jälleen (paljon enemmän puuskuttavia) ihmisiä. Nousun jälkeen reitti kulki sumuisella ylängöllä, mikä myös oli aika siistiä.

+ Ylänkö.

 

CP3-CP4 (32-48 km)

Aluksi 1100 metrin lasku ja sen jälkeen 600 metriä ylös. Alkumatka laskusta oli täynnä rasittavaa pientä kiveä, jossa sai katsoa jalkojensa perään, loppumatkasta mentiin levadaa ja metsäpolkua. Laskun loppupuolella luonto alkoi heräämään yön jälkeen ja metsä oli sellaista viidakkomaista satumetsää. Kohtuullisen hienoa.

Nousu puolestaan oli ehkä kisa heikoin hetki. Energia oli vähän vähissä eikä oikein kulkenut. Kun CP4:lla sai jälleen syödäkseen muutaman myslipatukan ja cokista, taas kulki paremmin.

+ Yön jälkeen heräävä luonto.

– Nousu.

 

CP4-CP5 (48-61 km)

Koko pätkän reitti kiersi vuoren rinnettä pitkin, kunnes lopulta ensin noustaan 500 m ja sen jälkeen pudottaudutaan 700 m Curral das Freirasiin. Pätkä alkoi hienolla 150 m pudotuksella 40-50 asteista mäkeä alas vähän epämääräistä polkua pitkin vesiputken vierellä, samalla eteen avautuvaa laaksoa ihaillen. Siitä jos olisi lähtenyt kierimään, ei olisi ihan heti pysähtynyt. Muuten pätkä meni ihan mukavasti juoksennellen. Hienointa ehkä oli viimeinen lasku. Viime vuonna kuusikymppinen setä jätti minut laskussa kuin nallin kalliolle. Tänä vuonna tein itse saman kolmen juoksijan ryhmälle, jotka sain kiinni laskun yläpäässä. Laskun loppupuolella tuli vielä vastaan toinen kolmen juoksijan ryhmä, josta pääsi vauhdilla ohitse. Sijoitus tässä vaiheessa 40.

Curral das Freirasissa päivän ateria, lautasellinen riisiä. Lisää geelejä reppuun sekä aurinkolasit nenälle. Yhteensä noin 20 minuuttia.

 

CP5-CP7 (61-73 km)

Curral das Freirasista Pico Ruivon kautta Pico do Arierolle. Kisan viimeinen pitkä nousu Pico Ruivolle 1200 metriä. Nousu meni muuten ihan hyvin, mutta lähellä huippua reitillä tulee isoja, kivisiä portaita. Portaat jatkuvat eri variaatioina Ruivolta Arierolle: löytyy polvenkorkuisia kiviportaita, hiekkapengerryksiä alas ja lähes pystysuoria teräsportaita. Kun Ruivolle nousun jälkeen takana oli jo reilu 5400 nousumetriä, portaat viimeistelevät reidet aika mukavasti. Näillä tienoilla vastaan alkoivat tulla ensimmäiset selkeästi hyytyneet juoksijat. Toisaalta Pico Ruivon ja Arieron välinen reitti on aika uskomaton hienoudessaan. Polku kulki harjanteilla, parissa tunnelissa ja kallioon louhituilla sisennyksillä.

Ruivon jälkeen olo alkoi olla jo jossain määrin väsynyt, mutta jalat tuntuivat kuitenkin edelleen ihan hyviltä. Mietin, että vielä on maratonin verran matkaa maaliin.

+ Vuoret.

 

CP7-CP9 (73-90 km)

Ensin Pico do Arierolta alas ja sen jälkeen reitti kulki nummella Ribeiro Frioon, kunnes lopulta noustaan 500 m CP9:lle Poisolle. Rasittava väli. Juuri ketään ei tullut vastaan, ennen kuin juuri ennen Poisoa ohitin kaksi ihmistä. Hölkkäilin kevyesti eteenpäin, kun vielä ei oikein tuntunut siltä, että on loppukirin aika. Nousussa tuntuma ei ollut enää kovin kevyt.

 

CP9-CP11 (90-104 km)

Poison jälkeen aloin hiljalleen parantamaan vauhtia. Kello näytti siltä, että vauhtia pitämällä voisin ehtiä ehkä puoli yhdeksän jälkeen maaliin ja neuvottelin itseni kanssa, että voin käyttää loppupätkään joko pari tuntia tai aika monta tuntia. 97-98 km tienoilla reitti muuttui tylsäksi metsätieksi ja se oli hyvä syy lisätä edelleen vauhtia. Ennen CP11:ta Fundurasissa oli vielä hyvä antaa toisille tasoitusta ja tein 1-1,5 km harharetken pois reitiltä, kun käännyin risteyksessä väärään suuntaan. Eteneminen näytti kuitenkin jossain määrin jopa juoksemiselta, kun parhaimmillaan vauhti meni alle 5 min/km.

 

CP11 – Machico

Fundurasista jäljellä oli enää 10 km ja viimeinen polkupätkä. Reittiprofiilissa pätkä näyttää suoraviivaiselta: parinsadan metrin lasku, vastaava nousu ja sitten lasketellaan maaliin. Oikeasti pätkä oli ehkä kisan ärsyttävin. Profiili ei kerro, että matkalla on lukuisia lyhyitä nousuja ja laskuja jotka olivat melko jyrkkiä. Hienoin näistä pienoista nousuista oli lähes pystysuoraan ylös tehty hiekkapengerrys. Bonuksena myös muutama kivikko, joissa piti pujotella. Jokaisen nousun kohdalla odotti, että olisikohan tämä nyt tässä ja pääsisi lasketelemaan maaliin. Hidasta ja rasittavaa etenemistä siis, jossa ei juuri pidetty vauhtia.

Muutama kilometri ennen maalia ohitin vielä viimeiset 85:lla olleet juoksijat, sen jälkeen kastelukanavien ja lampaiden laitumen kautta kadulle ja viimeinen vajaa kilometri katua pitkin lasketellaan alas meren rantaan maaliin.

 

Kokonaisuudessa kisa oli melko onnistunut. Alku tökki, mutta muuten ei ollut ongelmia. Jalat kestivät hyvin loppuun asti. Oikeastaan hämmästyttävänkin hyvin. Odotin etukäteen, että reidet olisivat loppumatkasta väsyneemmät, mutta nyt ne tuntuivat ihan hyviltä loppuun asti. Tunnelma säilyi myös hyvänä koko kisan. Muutama heikompi pätkä oli, mutta ne menivät ohitse kun sai energiaa. Katkeaminen ei tullut edes lähelle ja voimia olisi ollut jatkaa eteenpäinkin.

Ajan olisin toivonut olevan parempi, ainakin 20 h pintaan tai alle. Ilman hidasta alkua sekä sakkolenkkiä reitin loppupuolella 20 h 30 min olisi ollut muuten vastaavalla suorituksella ihan haarukassa. Kisan loppupuolella vauhtia olisi voinut alkaa nostaa jo aikaisemmin, kunto olisi kyllä kestänyt, mutta seuraavalla kerralla sitten.

Sijoitukseen olen sijaan kyllä tyytyväinen. Toki top 20 olisi ollut vielä hienompi, mutta hyvä näinkin. Antti juoksi samassa kisassa hienosti kymmenenneksi, mikä on kyllä loistava suoritus.

Madeira Island Ultra Trail on kyllä hieno kisa, jonka toivoisi kasvavan entisestään. Reitti on hieno. Se on vaativa jyrkkien nousujen sekä laskujen vuoksi. Nousut ja laskut ovat myös paikoitellen aika teknisiä. Nousuissa se ei niin haittaa, mutta laskut se tekee hitaiksi. Järjestelyt toimivat myös hyvin, tulospalvelua lukuunottamatta. Nyt toipumista ja seuraavaksi sitten Zugspitz Ultra Trail juhannuksena.

Ennen kilpailua

Vajaa viikko starttiin. Varusteet odottavat pakkaamista lattialla, osa on vielä jossain kaapin pohjalla. Suurin pirtein kaikki on tehty. Muutama lenkki on vielä ennen juoksematta, mutta kunto on jo se mitä se on. Enää voi lähinnä odottaa. Lähes hienoin vaihe kilpailemisessa on juuri ennen kilpailua.

Tässä vaiheessa kilpailusta voi tulla vielä mitä tahansa. Vaikka kuinka tietää mitä on edessä, silti pieni jännitys alkaa keriytyä vatsanpohjaan. Tätä kohti on valmistauduttu monta kuukautta. Jännitys on olosuhteista jännittämistä: onko sää hyvä (ennusteen mukaan on) ja toimivatko varusteet (miksi eivät toimisi?), mutta myös sen jännittämistä, miten itse kilpailussa käy. Millainen kunto ihan tarkkaan ottaen on, mihin se riittää ja mitä sitten kun on täysin väsynyt (myös, missä vaiheessa on täysin väsynyt)? Jännityksen kautta latautuu kilpailuun.

Ennen kilpailua on fyysisesti parhaimmillaan. Harjoittelu keventynyt ja suorituskyvyn nousemisen tuntee ruumiissaan. Olo on fyysisesti kevyempi kuin moneen kuukauteen. Parhaimmillaan melkein lentävä. Itse kilpailussa voi seurata, miten voimat hiljalleen heikkenevät tunti tunnilta, kunnes ne jossain vaiheessa loppuvat. Seuraavana päivänä kilpailun jälkeen, kun lihakset ovat ehtineet jumiutua, ymmärtää miltä kolotusten ja kipujen vaivaamasta 80-vuotiaasta tuntuu. Tosin 80-vuotiaskin voi silloin kävellä nopeammin. Kilpailun jälkeinen vaivaisuus on lähes koomista.

Jos vaihe juuri ennen kilpailua on kilpailemisen melkein hienoin vaihe, se on myös ainoa varmasti hieno vaihe. Itse kilpailu voi olla hirveä tai se voi tuntua hirveältä vaikka sujuisikin hyvin. Tavoitteet voivat olla täysin ylimitoitettuja. Kaikki voi mennä metsään, maastokisojen kohdalla kirjaimellisesti. Silti joskus onnistuu. Hienointa on se, kun kaikki osuu täydellisesti kohdalleen.

Kenkiä – Altra The One ja Torin

Altra on kohtuullisen pieni ja nuori kenkämerkki, joka on parin viime vuoden aikana nostattanut USA:ssa aaltoja. Huhut kertovat, että Altran kenkiä aletaan myydä Suomessakin vielä tämän vuoden puolella. Koska UPS ystävällisesti soutaa kenkiä Atlantin ylitse, olen muutaman kuukauden ehtinyt juoksentelemaan Altran kengillä.

Altran erityispiirre on, että se valmistaa vain  0 mm dropilla varustettuja kenkiä. Kaikissa malleissa kannan ja päkiän välinen korkeusero on siis 0 mm, kun perinteisissä juoksukengissä voi olla 12-13 mm droppi. Altra ei kuitenkaan varsinaisesti ole paljasjalkajuoksuun soveltuva kenkä, Vibram FiveFingersin tapaan, koska Altran kengissä on paksumpi pohja ja ne ovat enemmän tai vähemmän vaimennettuja. Karkeasti ottaen Altra pyrkii korjaamaan molemmista maailmoista niiden parhaat puolet: 0 mm dropilla varustetut kengät eivät ohjaa jalan toimintaa ja toisaalta riittävä vaimennus mahdollistaa kilometrien keräämisen asfaltillakin vammariskin kasvamatta.

Toinen Altran erityispiirre on, että kaikkien kenkien kärkiosa on leveä. Ajatuksena on ollut muotoilla kenkä kokonaan jalan mukaisesti. Leveä kärkiosa ei pakota varpaita kääntymään sisäänpäin. Sen sijaan varpailla on tilaa levitä, mikä puolestaan mahdollistaa jalkaterän pysymisen rentona ja jälleen vähentää vammariskiä. En nyt tiedä kuinka paljon vammariski käytännössä vähenee leveämmän kärkiosan myötä, mutta kieltämättä juostessa on miellyttävää kun varpailla on enemmän tilaa.

 

The One

 

The One on tarkoitettu kevyeksi kisakengäksi. Painoksi on ilmoitettu 207 grammaa, joka minimalistiselle kengälle on kohtuullisen paljon, mutta verratavissa normaalilla dropilla varustettuihin kisakenkiin. Kengän lesti on kohtuullisen leveä ja omaan jalkaani ehkä hiukan liiankin leveä. Yleisesti The Onen nettiarvosteluissa on kehuttu kengän istuvuutta, mutta itselläni kantaosaan jää vähän liikaa tilaa. Kantapää ei istu napakasti kenkään. Löysyyttä ei ole niin paljoa, että se häiritsisi, mutta sen kyllä huomaa.

Ensimmäinen asia, jonka The Onella juostessa huomasi oli, että pito asfalttiin on poikkeuksellisen hyvä. Yleensä kiinnitän pitoon huomiota lähinnä silloin jos sitä ei ole. Vielä harvemmin pitoon tulee kiinnitettyä huomiota asfaltilla juostessa (mikä kenkä ei pidä asfaltilla?). The One kuitenkin yllätti. Muuten juoksutuntuma on suurin pirtein minimalistisen kengän sekä normijuoksukengän välimaastossa. Tuntuma tiehen ei ole (paksumman pohjan takia) yhtä hyvä kuin minimalistisissa kengissä, mutta kuitenkin parempi kuin tavallisilla kengillä, joissa tietä ei juuri tunne.

300 km jälkeen en oikein vieläkään keksi kengästä mitään huonoa sanottavaa, kantapään istuvuutta lukuunottamatta. Kenkä toimii tasaisen hyvin niin vauhtiharjoituksissa kuin pk-lenkeilläkin. Sinällään huomionarvoinen puoli kengässä on se, että siihen ei juuri kiinnitä huomiota sen jälkeen, kun on lähtenyt juoksemaan. En ole muutamaan vuoteen ostanut uusia samanlaisia kenkiä edellisten kuluessa loppuun, mutta The One mitä todennäköisimmin tulee rikkomaan tämän perinteen. Tämä menköön suosituksesta, jos se kenellekään mitään painaa.

 

Torin

 

Jos The One on kevyt kisakenkä, Torin on puolestaan tarkoitettu kohtuullisesti vaimennetuksi harjoituskengäksi. Painoksi on ilmoitettu 252 grammaa, mikä on kuitenkin vielä melko kohtuullisesti. Varsinaisiin yli 300 grammaa painaviin traktoreihin on vielä matkaa. Torinin istuvuutta on arvosteluissa kritisoitu, mutta omaan jalkaani kenkä istuu kohtuullisen täydellisesti ja paremmin kuin The One. Ei pahaa sanottavaa.

Torinit ovat vaimennetut, mikä tarkoittaa sitä, että tuntumaa tiehen ei juuri ole. Tuntuma tien pinnanvaihteluista häviää vaimennuksen alle, kuten vaimennettujen kenkien kanssa käy. Juoksutuntuma on ennen kaikkea kimmoisa. Kimmoisuutta lukuunottamatta mikään piirre ei erityisemmin nouse esiin hyvässä eikä pahassa. Vaimennusta on riittävästi, jotta kengillä pystyy juoksemaan säännöllisesti paljonkin kilometrejä, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että kengistä tulisi raskaat. Yleistuntumana siis hyvä ja luotettava työrukkanen pk- ja pitkille lenkeille. Jotain kuitenkin puuttuu, eikä kenkiin aivan ihastu. Toisaalta Torinin sarjassa – vaimennetut 0 mm dropilla varustetut kengät – ei juuri ole kilpailua, joten kenkä puolustaa paikkaansa.

Torinista on ehtinyt jo ilmestymään parannettu versio, Torin 1.5. Altran mukaan versiossa on lähinnä parannettu kengät istuvuutta päällysosaa muokkaamalla. Prosessissa kenkään on tarttunut myös hiukan lisää painoa: Altra 1.5 painaa 263 grammaa. (Grammat ovat kuulkaas tärkeitä.)

Jos tavallisille juoksukengille etsii vaihtoehtoa, mutta varsinaiset paljasjalkakengät eivät innosta, Altra on oikein suositeltava vaihtoehto. Euroopasta saatavuus on tätä kirjoittaessa vielä aika heikko, mutta USA:n nettikaupoista ainakin Running Warehouse postittaa myös tänne. Samalla firmalla on myös sivuillaan Shoefitr-toiminto, jolla voi ikään kuin sovittaa kenkiä netissä – siis vertailla kenkien kokoja sekä lestejä. Jos tietää yhden sopivan kengän mallin ja koon, Shoefitrin avulla suurin pirtein näkee miten toinen kenkä suhteutuu tähän. Aivan kullanarvoinen toiminto!