Valmistautuminen Madeiralle – reitti

Kuvasta sekä taulukosta näkyvät Madeiran tärkeimmät speksit:

Miut

(Kuva: MIUT)

Tiivistetysti, jos pääsee CP 7:lle asti niin, että jalat ovat vielä jotenkin hengissä, sen jälkeen voi lasketella viimeiset 40 km maaliin mitä jaloista pääsee.

Viime vuoden kisan perusteella suunnitelman toteutus ei ehkä ole kuitenkaan niin yksinkertaista. Madeiran haaste ei ole niinkään nousumetrien määrässä tai matkan pituudessa. Molempia kyllä on, mutta voisi olla enemmänkin. Verrattuna esimerkiksi Zugspitz Ultra Trailiin (100 km/+5420 m), Madeira on selkeästi vaikeampi kisa kuin mitä vain speksejä katsomalla voisi ajatella. Madeiran haastavuus tulee ennen kaikkea nousujen jyrkkyydestä. Reittiprofiilista voi hiukan laskeskella nousujen keskijyrkkyyttä, käytännössä ne ovat 20 % luokkaa. Jyrkät nousut tekee puolestaan vaikeiksi se, että vaikka ne yrittäisi nousta rauhallisesti, jyrkkyys hiljalleen hivuttaa jalkoja.

Jyrkkien nousujen vastapainoksi myös alamäet ovat yhtä jyrkkiä. En muista kuitenkaan pahemmin traumatisoituneeni viime vuonna alamäistä. Paikoitellen on pahempia paikkoja ja jyrkkyyden takia mäkiä on varsinkin yöllä vaikeaa lasketella rennon kovaa alas. Mutta kun alamäet täytyy tulla varovaisemmin alas, ne myös rasittavat vähemmän reisiä. Iskutus ei ole yhtä kovaa kuin silloin, jos voi tulla kovaa alas.  Hitaat alamäet tosin tarkoittavat myös hidasta etenemistä. Ylämäissä kaikki ovat enemmän tai vähemmän hitaita, mutta hyvä alamäkijuoksija voi tehdä alamäessä reilusti eroa kuluttamatta kuitenkaan liikaa voimia.

Käytännössä Madeiralla on kaksi isoa nousua ja kaksi vähän pienempää isohkoa nousua:
1) 5-9 km +800 m
Ensimmäinen isohko nousu, jossa porukka todennäköisesti viimeistään leviää. Nousun jälkeen juostaan laurisilva-metsän uumenissa levadaa pitkin, ennen pientä nousua CP1:lle.
2) 22-26 km +1200 m.
Iso, jyrkkä nousu. Pitää himmailla ettei kuluta liikaa voimia, mutta samaan aikaan jyrkkyys tekee himmailusta vaikeaa. Kun lopulta päästään huipulle, juostaan Madeiran ylänköalueella. Sopivalla ilmalla on hernerokkasumu ja lämpötila nollassa. Viime vuonna harhauduin näillä tienoilla lyhyesti reitiltä ihan vain sen takia, että en sumussa nähnyt reittimerkintöjä. CP3:n jälkeen alamäki oli aluksi inhottavan kivikkoista, mutta loppumatkasta sai lasketella aika rennosti alas. Näillä tienoilla reitin varrella oli myös uskomattoman hienoja vesiputouksia. Sellaista trooppista satumetsää suoraan elokuvasta.
3) 45-49 km +600 m ja 54-58 +500 m.
Nousuista ei ole juuri muistikuvia. Niiden ei pitäisi tuottaa suurempia ongelmia. Tämän jälkeen laskeudutaan CP5:lle Nunnien laaksoon ja reitti muistaakseni paljolti kiersi laakson rinnettä. Viime vuonna odotin kuin kuuta nousevaa sitä, että koska sieltä ikuisesta laaksonrinteeltä lopulta päästäisiin alas. Maisema toki oli huimaavan hieno, mutta siinä vaiheessa siihen oli hiukan kypsä. CP5:lla on drop bag ja isompi huolto.
4) 60-68 km +1200 m.
Nunnien laaksosta Pico Ruivolle, joka on Madeiran korkein kohta. Viimeinen iso nousu ja tässä vaiheessa jalkoja jo painaa. Päälle vielä lyhyt nykäys Pico Ruivolta Pico do Areeirolle ja sitten mäet on suurelta osin selvitetty. Kaupan päälle tulevat turistien pitkät katseet. CP7:lla Pico do Areeirolla matkaa on kertynyt 73 km ja nousumetrejä vajaa 5800.

CP7:lta eteenpäin reitti on hyvin juostavaa hiekkapolkua sekä -tietä. Isoin ongelma tässä vaiheessa on se, että kaikki nousut alkavat väistämättä tuntua jaloissa ja hyydyttää menoa. Mutta jos jalkoja riittää, niin tässä vaiheessa on hyvä sauma käyttää ne. Reitin loppuosa on myös maisemiltaan melko tylsää. Noin 105 km jälkeen reitti alkaa jälleen kaartua rannikolle ja jos sinne asti ehtii ennen pimeän laskeutumista uudelleen, meri voi avautua hienosti. Lopussa oleva 200 m nyppylä on myös yllättävän jyrkkä. Se on lyhyt, mutta selkeästi kisan jyrkin nousu. Sen jälkeen jäljellä onkin enää CP12 sekä vajaa neljä kilometriä maaliin Machicoon.

Perustaktiikkana tulee olemaan se, että yritän säästellä jalkoja CP7:lle asti. Huoltopisteistä nopeasti lävitse, mutta Nunnien laaksossa vähän perusteellisempi huolto. Mäet rauhallisesti ylös ja alamäissä niin kovaa alas kuin rennosti pääsee tulemaan. Jos CP7:n jälkeen on vielä jalkoja jäljellä, sitten voi alkaa kiristämään vauhtia ja CP9:n jälkeen voi harkita ihan oikeaa juoksemistakin viimeiselle 25 kilometrille. Jos nyt sitten vielä juoksuttaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s